Tutustu tarinaamme
Turun yliopiston Sote-akatemia ja Itä-Suomen yliopisto saivat syksyllä 2018 opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Yliopistojemme osaamisprofiilien ja strategioiden mukaisesti valitsimme yhteiseksi tehtäväksemme lasten ja perheiden kanssa työskentelevien osaamisen vahvistamisen.
Näimme tärkeänä sen, että koulutus- ja tutkimusyhteistyöllä voimme tukea kansallista lapsi- ja perhepalvelujen kehittämistä ja lapsistrategian toimeenpanoa. Päätimme koota yhteen yliopistojemme toisiaan täydentävän monialaisen osaamisen: Turun yliopiston strategiassa korostuva lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimus yhdistettynä Itä-Suomen yliopiston strategiassa painottuvaan jatkuvan oppimisen asiantuntemukseen. Mukaan kehittämiseen lähti myös muita korkeakouluja, järjestöjä sekä lapsi- ja perhepalveluiden tuottajia, asiantuntijatahoja ja kehittäjiä. Meitä ohjasi jaettu ymmärrys siitä, että lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointi edellyttää tieteiden ja ammattien rajat ylittävää, yhteistä osaamista.
Asetimme tavoitteeksemme avoimen verkkoalustan luomisen, joka tarjoaisi mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen kaikille lasten ja perheiden kanssa toimiville. Tunnistimme tärkeäksi myös sen, että alustan tulisi palvella sekä yksittäisen toimijan osaamistarpeita että työnantajia henkilöstön osaamisen johtamisessa. Syntyi Osaamispuu®!

Osaamispuu on avoin ja maksuton verkkosivusto, josta löydät itsellesi ja työyhteisöllesi aihealueittain koottua tietoa, materiaalia ja koulutusta. Voit hyödyntää sisältöjä maksutta esimerkiksi työyhteisön koulutuspäivissä ja itsenäisessä opiskelussa.
Osaamispuu kehittyy yhteistyössä nykyisten ja tulevien kumppaniemme, Osaamispuu-verkoston (liity verkostoon) ja yliopistojemme lasten, nuoren ja perheiden hyvinvointiin tähtäävien tutkimus- ja kehittämishankkeiden kanssa.
Tervetuloa Osaamispuun suojiin!

