Post-it-lappuja ja tusseja.

LASTU-hankkeen ideointiwebinaarissa pohdittiin toimivan verkoston edellytyksiä

14.4. järjestettiin LASTU-hankkeen esittely- ja ideointitilaisuus, jonka tavoitteena oli selvittää, millaista yhteistyötä ja tuloksia LASTU-verkoston toimijat hankkeelta odottavat. Mukana oli 61 osallistujaa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, työelämän, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden, järjestöjen ja kirkon toimintaympäristöistä.

Tilaisuus järjestettiin työpajatyöskentelynä, jonka aikana osallistujat pääsivät toisiinsa tutustuen keskustelemaan siitä, millaisia odotuksia heillä on verkostolle sekä ideoimaan miten verkosto voitaisiin parhaiten valjastaa lasten hyvinvoinnin tukemiseen. Lisäksi pohdittiin, millaiset tekijät yleisesti edesauttavat ja toisaalta estävät verkostotyöskentelyä. Lopuksi ryhmät pääsivät jakamaan ajatuksiaan yhteisessä fasilitoidussa yhteenvetokeskustelussa. Työpajatyöskentelyn fasilitoijana toimi suunnittelija ja digisparraaja Sanna Soppela Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksesta.

Alla olevaan nelikenttäkuvioon keräsimme työpajoissa esiin nousseita toiveita, odotuksia ja verkoston onnistumisen edellytyksiä ja esteitä.

Työpajatyöskentelyn perusteella hankkeelle laadittiin “lähtölaukausteesit”, jotka ohjaavat LASTU-hanketiimin sekä itse verkoston toimintaa:

 

LASTU-tiimissä: 1. Huolehdimme verkoston organisoitumisesta, koordinaatiosta, läpinäkyvästä viestinnästä ja toiminnan seurannasta. 2. Tarjoamme verkostolle yhteisen alustan sekä mahdollisuuksia vapaamuotoiseen tutustumiseen, luottamuksen rakentamiseen ja fasilitoituun yhteiskehittämiseen. 3. Ohjaamme verkoston toimintaa ja tuotteliaisuutta asettamalla konkreettiset välitavoitteet ja tarjoamalla keinoja niiden saavuttamiseen.

LASTU-verkoston yhteistyössä: 1. Mahdollistamme oppimisen toisiltamme poistamalla ammattiryhmien, organisaatioiden ja toimijoiden välisiä raja-aitoja. 2. Varmistamme lapsen ja nuoren osallisuuden kehittämistyössä. 3. Luomme myönteisen oppimisen kehän: tutkitusta tiedosta saadaan opit käytäntöihin ja käytännöistä saadaan lisää tutkittua tietoa.

Hanke käynnistyy syksyllä 2021

Ideointiwebinaarin tulosten avulla käynnistetään hankkeen jatkosuunnittelu ja verkoston kasaaminen, ja itse hanke käynnistyy elokuussa 2021.

Hankkeen etenemisestä ja tapahtumista tiedotetaan sähköpostilistan kautta. Hankkeen sähköpostilistalle voi liittyä tällä lomakkeella. Listalle liittyminen ei velvoita osallistumaan hankkeen toimintaan.